Sirkuskoulun toiminnan kehittäminen -koulutus 28.10.2017

Tervetuloa kehittämään sirkuskoulusi toimintaa! Kansainvälisen PEYC-hankkeen (2015-2017) koulutuksissa on paneuduttu sirkuskoulun arjen pyörittämiseen, henkilökunnan ja vapaaehtoisten motivoimiseen ja jaksamiseen ja sirkuskoulun toiminnan kehittämiseen. Suomen Nuorisosirkusliitto järjestää aiheista tiiviskoulutuksen, jossa lähdetään liikkeelle osallistujien omien sirkuskoulujen kehittämisestä ja jaetaan hankkeessa kertynyttä tietoa.

Koulutus on suunnattu erityisesti kaikille sirkuskoulujen hallinnossa työskenteleville sekä vastuuopettajille, mutta on avoin myös muille sirkuskoulun toiminnassa mukana oleville, kuten hallituksen jäsenille ja vapaaehtoisille.

Koulutuksessa fasilitaattoreina toimivat PEYC-hankkeen koulutuksista vastanneet belgialainen Steven Desanghere ja hanketta koodinoinut Katja Timlin. Myös kansainvälisille hallinnon PEYC-mestarikursseille osallistuneet suomalaiset ovat mukana jakamassa oppimaansa.

Koulutus järjestetään Helsingissä lauantaina 28.10. klo 10-17. Sen hinta on jäsenyhteisöjen edustajille 50 euroa ja muille 75 euroa.

Ilmoittautuminen täällä 22.10. mennessä.

#peyccircus