Liiton uutiskirjeessä kerrotaan säännöllisesti kansainvälisen toiminnan mahdollisuuksista. Muun muassa erilaiset nuorten ryhmätapaamiset ja nuorisovaihdot ovat mahdollisia EU:n tukemana. Liitto on osallistunut hankkeisiin partnerina ja monet jäsenyhteisöt ovat olleet aktiivisia projektien toteuttajia.

Suomen Nuorisosirkusliitto koordinoi vuosina 2015-2017 kansainvälistä PEYC-hanketta. Hankkeen koulutuksen on tarkoitettu sirkusopettajille ja sirkuskoulujen johtajille tai hallintotehtävissä työskenteleville.

Liiton kautta on mahdollista päästä osallistumaan NICE-tapaamiseen. Tapaamiseen kokoontuu nuorisosirkusten edustajia eri puolilta Eurooppaa ja ne tarjoavat hyvän mahdollisuuden verkoistoitua ja oppia uutta ja vaihtaa kokemuksia kansainvälisessä ilmapiirissä. NICE-tapaamiset järjestetään syksyisin – seuraa liiton uutiskirjettä hakuajoista!

Haluaako sirkuskoulunne vastaanottaa vapaaehtoisen nuoren työskentelemään? Se onnistuu eurooppalaisen vapaaehtoistyöpalvelun eli EVS:n kautta.

Kysy lisää, jos kiinnostuit!