Hallitus valittu vuodelle 2018

vuoden 2018 painopisteet

Suomen Nuorisosirkusliiton syysedustajakokous pidettiin Nuorisokeskus Marttisessa, Virroilla 15.9.2017. Kokouksessa valittiin edustajat hallitukseen erovuoroisten tilalle ja hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018. Liiton puheenjohtajaksi valittiin Heikki Matero Kuopion Sirkuksesta. Hallituksen jäseniksi kaksivuotiselle kaudelle valittiin Taruelma Heikkinen Espoon esittävän taiteen koulusta, Mette Ylikorva Monitaideyhdistys Pisteestä (Rovaniemi) ja Sanni Sarlin-Takayama Pukinmäen sirkuskoulusta (Helsinki). Lisäksi hallituksessa jatkavat viime vuonna […]

Kesäterveisiä liitosta

WP_20160615_10_12_15_Pro

Nuorisosirkusliiton kesään kuuluu tavallista enemmän toimintaa. Kesä käynnistyi sirkusharrastajien valtakunnallisella SirkusSoppa-leirillä, joka järjestettiin Nurmeksessa 13.–18.6. yhteistyössä Itä-Suomen alueellisen sirkuskoulun kanssa. Kesäkuun loppupuolella Helsinkiin saapuu kansainvälinen sirkusopettajajoukko akrobatian mestarikurssille, joka järjestetään osana liiton koordinoimaa PEYC-hanketta. Osallistujia on Suomen lisäksi kahdeksasta maasta. Myös pedagoginen ohjaajakoulutus käynnistyy jälleen kerran kesäkuussa Lappeenrannassa. Pedagoginen ohjaajakoulutus sisältää yhteensä neljä lähijaksoa, jotka […]