Nurtsi-festivaalin ohjelma julkaistu!

 

Nurtsi – nuorten sirkusfestivaalilla esiintyy lähes 400 sirkusharrastajaa Suomesta ja ulkomailta.  Luvassa huikeita hetkiä ja esiintymisen riemua! Ohjelmistossa on myös lyhyitä esityksiä, joten tapahtumaan on helppo tulla pientenkin lasten kanssa. Tervetuloa seuraamaan esityksiä!

Nurtsi-festivaalin yleisötilaisuudet

Kaikki tilaisuudet järjestetään Espoon Kulttuurikeskuksessa (Kulttuuriaukio 2, Tapiola, 02100 Espoo). Kulttuurikeskuksen esteettömyystiedot ja sijainti kartalla löytyvät täältä. Yleisö voi seurata Tapiolasalissa järjestettäviä esityksiä. Lippuja esityksiin myydään Kulttuurikeskuksen aulassa festivaalin omalla lipunmyyntipisteellä. Huomaathan, että

Maanantai 3.6.2019

18:00 Avajaiset, Tapiolasali, liput 15/10 euroa. Lippuja on myynnissä liiton nettikaupassa sekä ovella tuntia ennen esityksen alkua (käteismyynti).
Esiintyjinä 20 vuotta täyttävän Espoon esittävän taiteen koulun entisiä ja nykyisiä oppilaita, mm. sirkusammattilaiset Salla Hakanpää, Inni Lehtinen ja Sasu Peistola, Eikka Alatalo, Rasmus Witikka, Toivo Kautto, Sini Saari, Sara Nurminen
sekä ESKOn aikuisryhmä.

Tiistai 4.6.2019

13:15-13:45 PUKINMÄEN SIRKUSKOULU: Montaasi
14:30-14:45 SIRKUS TAIKA-AIKA: Inari
15:30-16:00 SIRKUS SIRIUS: AjatOn
17:30-17:45 HAKASIRKUS: Let´s Play!
18:15-18:30 KUOPIO: Keltaiset
19:15-19:45 LINNANMÄEN SIRKUSKOULU:

La La Lintsi

Kaikki esitykset Tapiolasalissa. Liput 4 e/ kpl tai päiväpassi 15 euroa ovelta käteisellä. Pidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.

Keskiviikko 5.6.2019

13:00-13:30 SIRKUS TAIKA-AIKA: Game on
14:30-15:00 OULUN TÄHTISIRKUS: Kuja
15:345-16:00 LINNANMÄEN SIRKUSKOULU: Kesäloma
17:30-18:00 SIRKUS KEIKAUS: Liisa Ihmemaassa
18:30-18:45 SIRKUS KEIKAUS: Löytöretkellä

Esitykset Tapiolasalissa. Liput 4 e/ kpl tai päiväpassi 15 euroa. Pidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.

17:00-18:00 Missä menet, nykysirkus? Mitä nykysirkus on? Keskustelu ja kirjailijahaastattelu Sirkus nyt -kirjan (2019) kirjoittaneen Emma Vainion kanssa. Tapiolan kirjasto (Espoon kulttuurikeskuksessa, Kulttuuriaukio 2). Vapaa pääsy. Järjestetään yhteistyössä Tapiolan kirjaston ja Sirkuksen tiedotuskeskuksen kanssa.

20:20 Linnanmäen sirkuskoulu: Pihaleikit. Ulkoesitys, Amfiteatteri Kulttuurikeskuksen vieressä. Vapaa pääsy, säävaraus.

Torstai 6.6.2019

13:30-13:45 SORIN SIRKUS: Yli, Ali ja Ympäri
14:30-15:00 SORIN SIRKUS: Sorin Sirkus
15:45-16:00 TAIDEKOULU ESTRADI: Runaway
17:30-18:00 HAKASIRKUS: Kenen silmin
19:00-20:00 YKSITTÄISET 4 – Sarja Lyhyitä numeroita Taidekoulu Estradin, Kuopion Sirkuksen, Sorin Sirkuksen, Linnanmäen sirkuskoulun, Hakasirkuksen, Pukinmäen Sirkuskoulu ja Oulun Tähtisirkuksen oppilailta.

Kaikki esitykset Tapiolasalissa. Liput 4 e/ kpl tai päiväpassi 15 euroa ovelta käteisellä. Pidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.

Perjantai 7.6.2019

9:30-10:00 KUOPION SIRKUS: REM
10:45-11:00 OULUN TÄHTISIRKUS: Ensilento
13:00-13:45 YKSITTÄISET 5 – Sarja Lyhyitä numeroita Sorin Sirkuksen, Kuopion Sirkuksen, Sirkus Taika-ajan, Oulun Tähtisirkuksen, Circus Helsingin ja Espoon esittävän taiteen koulun oppilailta.

Kaikki esitykset Tapiolasalissa. Liput 4 e/ kpl tai perjantain päiväpassi 10 euroa ovelta käteisellä. Pidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.

Festivaaliosallistujille

Louhisalin esitykset ovat pienemmän katsomon vuoksi vain festivaalin osallistujille tarkoitettuja.

Tarkempi aikataulu rakennus- ja purkuaikoineen ja festivaaliosallistujille suunnattuine työpajoineen löytyy täältä.

Nurtsi – nuorten sirkusfestivaali somessa

Facebook-tapahtumaan pääset tästä.
Jaa tapahtumaan liittyvät kuvasi tunnisteella #nurtsi2019