Apuohjaajakoulutus 2019

  APUOHJAAJAKOULUTUS 2019 Nuorisosirkusliiton apuohjaajakoulutus on suunnattu sirkusharrastajille, jotka ovat kiinnostuneita sirkuksen ohjaamisesta ja toimimaan apuohjaajan tehtävissä. Koulutukseen osallistuminen ei edellytä aiempaa ohjaamiskokemusta, mutta siitä ei ole haittaakaan. Apuohjaajakoulutuksen painopiste on pedagogisten valmiuksien kehittämisessä, ei sirkusharjoittelussa. Koulutuksessa osallistujat pääsevät pohtimaan: –    apuohjaajan työnkuvaa –    oppimista ja opettamista –    ryhmädynamiikkaa, ryhmäytymistä ja ryhmän ohjaamista –    turvallista […]

Pedagoginen sirkusohjaajakoulutus 2019

  PEDAGOGINEN SIRKUSOHJAAJAKOULUTUS 2019 Kahdeksatta kertaa järjestettävän pedagogisen sirkusohjaajakoulutuksen haku on käynnissä 5.5. asti. Koulutuksessa osallistujat pääsevät hahmottamaan ja tarkastelemaan pedagogisia tietojaan ja taitojaan, ajatuksiaan sirkustaiteesta ja -opettamisesta, pohtimaan omaa ohjaajaidentiteettiään, sekä jakamaan kokemuksiaan ja hyviksi havaittuja opetuskäytäntöjään. Omassa koulutusryhmässä mahdollistuu vertaistuki ja verkostoituminen. Sirkusohjaajakoulutus on suunnattu sirkuskerhoissa, -kouluissa ja taiteen perusoppilaitoksissa työskenteleville sirkusohjaajille ja […]

Sirkuksesta siivet elämään -seminaari 10.5. Lappeenrannassa

  Sirkuksesta siivet elämään seminaari: Sosiaalinen sirkus maahanmuuttajatyössä   Aika: Perjantai 10.5.2019, klo 10 – 15.30 Paikka: Taidekoulu Estradi, Teollisuuskatu 9, Lappeenranta Kenelle: Maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa työskenteleville, työskentelystä kiinnostuneille ja alan opiskelijoille sekä rehtoreille ja virkamiehille. Ilmoittautuminen: 3.5. mennessä tämän linkin kautta. Tilaisuus on maksuton.   Ohjelma:  10 – 10.15 Tervetuloa! Aamukahvia ja asettumista. 10.15 […]

Sirkuksesta siivet elämään -seminaari 15.3., Lappeenranta

  Sirkuksesta siivet elämään seminaari: Sosiaalinen sirkus maahanmuuttajatyössä   Aika: perjantai 15.3.2019, klo 9 – 15 Paikka: Taidekoulu Estradi, Teollisuuskatu 9, Lappeenranta Kenelle: Maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa työskenteleville, työskentelystä kiinnostuneille ja alan opiskelijoille sekä rehtoreille ja virkamiehille. Ilmoittautuminen 7.3. mennessä tämän linkin kautta Tilaisuus on maksuton.   Ohjelma: 9 – 9.15 Tervetuloa! Aamukahvia ja asettumista 9.15 […]

Valtakunnallinen yhteisötaiteen ammattilaisten päivä

  Suomen Nuorisosirkusliiton sosiaalisen sirkuksen jaosto, Taikusydän, Kulttuurikeskus PiiPoo ja Annantalo järjestävät Helsingissä valtakunnallisen yhteisötaiteen ammattilaisten päivän 13. helmikuuta 2019. Paikka:              Annantalo, Annankatu 30, Helsinki, kartta Aika:                  Keskiviikkona 13.2.2019 Mikä on yhteisötaiteilijan paikka suomalaisella taidekentällä? Mistä yhteisötaiteilijan identiteetti koostuu ja millaisiin yhteisöihin taiteilijat kiinnittyvät työskentelemään? Mistä yhteisötaiteilija saa työlleen tukea? Tapahtuman tavoitteena on vahvistaa yhteisötaiteilijoiden […]

Sosiaalinen sirkus maahanmuuttajatyössä -seminaari

Sirkuksesta siivet elämään -seminaari: Sosiaalinen sirkus maahanmuuttajatyössä   Aika: keskiviikko 6.3.2019, klo 9.15-15 Paikka: Luentosali, Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4, Tampere Kenelle: Maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa työskenteleville, työskentelystä kiinnostuneille ja alan opiskelijoille Ilmoittautuminen 28.2. mennessä tämän linkin kautta  Tilaisuus on maksuton.   Ohjelma: 9.15-9.30 Tervetuloa! Aamukahvia ja asettumista 9.30-11.15 Lyhyesti hankkeesta ja sosiaalisen sirkuksen aakkoset | Sofia-Charlotta Kakko, Lasten […]

Apuohjaajien koulutus- ja virkistysviikonloppu VIRE 8.-10.2.2019

  Sirkuskouluissa toimiville apuohjaajille suunnattu koulutus- ja virkistysviikonloppu järjestetään Taidekoulu Estradin tiloissa, Lappeenrannassa, 8.-10.2.2019. Ohjelmassa: tietoa ja tutustumista vapaata treeniä, yhdessäoloa, hengailua Sirkumentin työpaja vaikuttamisesta ja vaikutusmahdollisuuksista nuorisosirkuksissa esityksen rakentaminen: mitä, miten, miksi -paja yhdenvertaisuus ja moninaisuuden kohtaaminen sirkusopetuksessa: käsitellään normien, vallan ja vastuun, tiedostamisen ja vallitsevien toimintakulttuurien kysymyksiä ulkoilua, saunomista ja grillailua sirkuspelejä ja […]

Haku ASK-hankkeen kansainvälisiin koulutuksiin avoinna

Haemme osallistujia kansainvälisiin apuohjaajakoulutuksiin Suomen Nuorisosirkusliitto koordinoi kaksivuotista EU-hanketta nimeltään Assistant trainers sharing knowledge eli tuttavallisemmin ASK. Hanke keskittyy apuohjaajiin sekä heidän kanssaan toimiviin sirkusohjaajiin ja kouluttajiin sekä sirkuskoulun työntekijöihin. Hankkeessa järjestetään ensi vuonna neljä kansainvälistä koulutusta ja jokaisella jaksolla on varattu paikka sekä yhdelle suomalaiselle apuohjaajalle että yhdelle apuohjaajien kanssa toimivalle aikuiselle. Muut osallistujat […]

Sosiaalinen sirkus maahanmuuttajatyössä -seminaari

Sirkuksesta siivet elämään -seminaari: Sosiaalinen sirkus maahanmuuttajatyössä Aika: tiistai 29.1.2019, klo 9-16 Paikka: Vinssi-sali, Kulttuurikeskus Vernissa, Tikkurilantie 36, Vantaa Kenelle: Maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa työskenteleville, työskentelystä kiinnostuneille ja alan opiskelijoille Ilmoittautuminen tämän linkin kautta Tilaisuus on maksuton. Ohjelma: 9-9.30 Tervetuloa! Aamukahvia ja asettumista 9.30-11 Lyhyesti hankkeesta ja sosiaalisen sirkuksen aakkoset | Anna Jussilainen, Lasten ja nuorten säätiö; Kati […]

Koulutus: Miten nuoret voivat vaikuttaa sirkuskoulussaan?

sirkusleikki, jossa kuusi osallistujaa

  Koulutusviikonloppu nuorille ja sirkuskoulujen toiminnasta vastaaville Miten nuoret voivat vaikuttaa sirkuskouluissaan? Mihin nuoret haluavat vaikuttaa? Milloin nuoret olisi hyvä osallistaa päätöksentekoon? Miten osallistamista voi käytännössä tehdä? Sekä sirkusharrastajille että sirkuskoulun päättävässä roolissa oleville aikuisille (hallinnon edustajille, hallituksille, rehtoreille, tirehtööreille, vastuuopettajille ja vapaaehtoisille) suunnattu koulutusviikonloppu ei tarjoa valmiita vastauksia, mutta sen sijaan mahdollisuuden kokoontua pohtimaan […]